360-oppimisympäristöä kehittämässä, osa 1

Kesken koulupäivän lumoutumaan luonnon kauneudesta tunturin huipulla, toteamaan omin silmin Ison valliriutan tilanne, tutustumaan antiikin Rooman rakennustaidon huipentumiin, nauttimaan kulttuurista paraatipaikalta sinfoniaorkesterin keskeltä tai vaikkapa seuraamaan synnytystä synnytyssalissa? 

Perinteisin keinoin perin hankalia tavoitteita saavuttaa, mutta kun otetaan teknologia avuksi, eivät tavoitteet tunnu enää täysin mahdottomilta.

360-kuvaaminen on yleistynyt viime vuosien aikana huimasti. Halvimmat kamerat maksavat alle 200 euroa, ja netistä löytää yhä enemmän myös laadukkailla välineillä tuotettua 360-sisältöä, CC-lisensoituakin. 360-kuvia ja -videoita katsellaan tyypillisesti älylaitteella, tietokoneen selaimen katseluikkunasta tai VR-laseilla. Koulullemme on tämän lukuvuoden aikana valmistunut oppimisympäristö, joka tarjoaa edellä mainittujen rinnalle uudenlaisen 360-sisällön kokemisen tavan.

Kerron tässä postauksessa, millaisesta oppimisympäristöstä konkreettisesti on kyse, joten painopiste on käytännöllis-teknisissä asioissa. Tämä toivottavasti toimii hyvänä orientaationa siihen tärkeimpään, eli oppimisympäristön pedagogisen käytön tarkasteluun, joka on oman postauksensa arvoinen aihe. Pyrin palaamaan tähän viimeistään ensi viikolla.

Suosittelen pyörittelemään alla olevaa kuvaa muutaman kierroksen ja sen jälkeen lukemaan tekstin kuvan alta. Näin järjestelmästä toivottavasti saa hyvän kuvan.



Pohjimmiltaan 360-oppimisympäristössä on kyse valkokankaasta ja projektoreista, joilla valkokankaalle projisoidaan kuvaa. Kyse ei siis ole taianomaisesta tulevaisuuden teknologiasta - ainoastaan toteutustapa on tavallisuudesta poikkeava. Valkokangas nimittäin ympäröi yleisön, jolloin oppimisympäristö mahdollistaa koko ajan yleistyvien 360-asteisten kuvien ja videoiden kokemisen uudella tavalla. (Toki kuvan jakamiseen kuudelle tykille sekä skaalaamiseen valkokankaalla saumattomasti ja oikeissa mittasuhteissa näkyväksi kokonaisuudeksi tarvitaan erikoisohjelmistoa, -laitteistoa ja -osaamista.)

Pohjaltaan jokseenkin ovaalinmuotoinen oppimisympäristö on rakennettu koulumme Mediateekiksi nimetyn, luovaan ja toiminnalliseen työskentelyyn, lukemiseen ja kaikkeen muuhun ensiarvoisen tärkeään tarkoitetun tilan esiintymislavalle. Esiintymislava näkyy kuvassa valkokankaalla myös kauempaa kuvattuna.

Kuvasta voi myös huomata, että toinen "ovaalin" pitkistä sivuista nousee ylös, tietysti tilaan kulkemisen helpottamiseksi, mutta myös siksi, että lavalla voidaan edelleen esiintyä ja samalla heijastaa valkokankaalle tarvittavia lavasteita ja taustoja. Tilaan mahtuu kerralla suht mukavasti noin 20 alakoululaista, siis noin 2/3 luokasta.

Järjestelmässä on kuusi projektoria, kahdeksan kaiutinta, koko systeemiä pyörittävä "keskustietokone" sekä kaksi serveriä, joista kumpikin pyörittää kolmea projektoria. Lisäksi järjestelmään saadaan tuotua sisältöä läppäriltä, jolloin kaikki valmistelutoimenpiteet voidaan tehdä muualla kuin itse 360-ympäristössä.

360-kuva tai -video saadaan siirrettyä projektorijärjestelmään 5-10 minuutissa (ml. järjestelmän käynnistäminen), joten  huomattavasti suurempi aika kuluu sisällön tuottamiseen tai etsimiseen kuin sen esittämisen valmisteluihin. Jos kuva tai video on jo valmiiksi tallennettuna kannettavalle, kuluu valmisteluihin aikaa vain järjestelmän käynnistämisen verran, käytännössä muutama minuutti.

Järjestelmä alkaa olemaan teknisesti valmis, vaikka pientä hiomista ilmaantuukin jatkuvasti. Niin sanottuun tuotantokäyttöön olemme kuitenkin vasta pienin askelin siirtymässä. Suurin osa koulumme oppilaista on jo oppimisympäristössä toki opiskellut, monet useampaan kertaankin, ja oma luokkani on myös tuottanut sinne 360-materiaalia leirikoulustamme, mutta uuden teknologian arkipäiväistyminen ja oppiminen sen tehokkaaseen hyödyntämiseen ottavat aina oman aikansa.

Hyvää kevättä, nyt se on alkanut!

- A